keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Paikallista elämää

Olen nyt viettänyt lähes kaksi kuukautta Kiinassa ja pistänyt merkille muutamia tyypillisiä asioita, joihin törmää kadulla tallatessa. Useimmat asiat huvittaa ja laittaa vain miettimään, miten jokin epänormaali asia on täysin normaalia muualla.

1. Lasten reikähousut

Ensimmäisinä viikkoinani Kiinassa ajattelin lapsilla olevan housut rikki ja siksi paljaat peput vilkkuvat housujen haaroista. Reikä lasten housujen haaroissa onkin sitä varten, että lapset voivat kätevästi kulkea ilman vaippoja ja tehdä tarpeensa sinne missä sattuu olemaan. Kannatan reikähousuja, koska sillä tavalla edes pieni määrä jätettä jää syntymättä. Suosittelen kuitenkin väistämään sitä veden näköistä lätäkköä, varsinkin sisätiloissa.

 
2. Torkkuminen

Kiinalaiset ovat ahkeria ja kiireisiä, ainakin Shanghaissa. Ihmisiä näkee torkkuvan missä tahansa ja mihin aikaan tahansa. Penkeillä nukkuvat ihmiset lounasaikaan on tuttu näky. Olen saanut hyvät naurut esimerkiksi vartijasta, joka nukkui vaatekaupan penkillä ja opiskelijoista, jotka ottavat pitkiä päiväunia kirjastossa tai vaikka McDonaldsissa.
Kysyin asiasta yhdeltä opettajaltani ja hän kertoi, kuinka yöunia lykätään kiireen takia ja siksi ihmiset käyttävät pienet hetket hyväkseen painamalla silmät kiinni.

Päivätorkut.
 
3. Mateleminen

Olen lyhyt, enkä omista kahden metrin säihkysääriä, joilla harppoa pitkiä askelia. Silti ohitan kadulla jokaisen paikallisen kävelijän. Miten nämä ihmiset kerkeävät paikasta toiseen metrin tunnissa etenevällä tahdilla? Ainoa paikka, jossa oma vauhti ei aina yllä paikallisten vauhtiin, on metro. Kun kyse on metroon menemisestä tai metrosta poistumisesta, ihmiset saavat jonkin ihmeellisen energiapistoksen, eikä siinä auta muuta kuin olla muita nopeampi.

 
4. Pariskunnat

Luulin kiinalaisten olevan pidättyväistä ja tunteensa piilottavaa kansaa. Jälleen kerran olen päässyt muuttamaan oman pääni sisällä olevia stereotypioita. Kaduilla ja virastoissa saatetaan riidellä kovaäänisesti, jos on aihetta ja myös ympärillä olevien ihmisten mielipiteitä voidaan kysyä riidan aiheesta. Oma suosikkini on pariskunnat. Pariskunnat roikkuvat toisissansa samaan tyyliin, kuin suomalaiset lauantai öisin kello 4 matkallaan taksijonoon.

5. Pyjamassa käveleminen

Täällä ei näe monesti samalla tavalla pukeutuneita ihmisiä ja monet paikallisten asuvalinnoista saa hymyn huulille. Paras yhtenäinen pukeutumistrendi jonka olen bongannut on ehdottomasti flanellinen pyjama yöasu. Aikuisilla ihmisillä, kaupungilla, postissa, kaupassa. Enkä edes liioittele.

6. Liikenne

Aasian liikenne on mitä on. Se on nopeatempoista, vaarallista eikä liikennevalojen väriin kannata luottaa. Varsinkin skoottereilla on omat sääntönsä ja yleensä yhden skootterin kyydissä on ainakin kaksi tai kolme ihmistä. Isoimmalla ajoneuvolla on aina etuoikeus ja jalankulkija väistää. Liikenne onkin määritelty Shanghain vaarallisimmaksi asiaksi. En syvenny siihen sen suuremmin, mutta yhden asian voisi tuoda myös Suomen markkinoille. Nimittäin skootterien ja mopojen ohjaustankoihin kiinnitettävät ajohanskat/kädenlämmittimet. Niitä voisi verrata vanhan ajan puhveihin, jotka on vain kiinnitetty teipillä ohjaustankoon. Kätevää, eikä tarvitse erillisiä ajohanskoja!

7. Pakkaukset

Kaupoista löytyy hyllykaupalla ruokaa ja päivittäistavaroita, jotka ovat pakattu yksittäispakkauksiin aina vessapaperirullista nakkimakkaroihin. Pakkaustavasta syntyy todella paljon roskaa, mutta ilmankosteuden ollessa suuri, monet ruuat pysyvät pidempään syötävinä.

8. Yökerhojen narikat

Kun tavaroita jättää narikkaan, kannattaa sinne jättää vain sellaista, minkä hukkuminen ei tuota sen suurempaa surua. Narikat ovat pieniä koppeja, joissa on takkikoukkuje muutamille kymmenille takeille. Loput takit heitetään pussiin ja kasaan narikan lattialle tai hyllyille. Narikkalaput loppuvat nopeasti ja sen jälkeen irtonaisia takkeja tarjotaan sille, joka sen huolii.

9. Sekalaista

Röyhtäily, kaasujen päästeleminen, sylkeminen ja ruuan äänekäs syöminen on normaalia. Miehillä näkee pitkiä pikkurillin kynsiä, jonka olen kuullut tuovan onnea ja olevan kätevä korvia kaivettaessa. En tiedä mikä pitää paikkansa vai onko kynsien leikkaaminen vain liian työlästä.

 

Zàijiàn!

Pauliina

perjantai 18. huhtikuuta 2014

China, How it is

Mies, pyörä ja Kiina!

SerpentZAn youtube kanavalta löytyy mielenkiintoisia videoita miehen seikkailuista Kiinassa!




SerpentZAn Youtube-kanava

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Akupunktion kokeilua

Shanghaissa sadepäivä on hyvä tilaisuus hoitaa ja hemmotella itseään. Hieronnan ja manikyyrin tuntuessa liian kesyiltä, lähdimme opiskelukaverieni kanssa kokeilemaan akupunktiota. Mikä olisi parempi paikka kokeilla sitä, kuin sen syinnyinmaa! Kiinalainen lääketiede ei ole minulle kovinkaan tuttua ja tuntuu monimutkaiselta sekä erikoiselta. Mutta koska sitä on käytetty tuhansia vuosia ja kiinalaisen lääketieteen arvostus kasvaa tasaiseen tahtiin, hylkään epäilykseni Qitä kohtaan! Yhden hoitokerran hinta Suomessa lähtee 40 eurosta ylöspäin. Shanghaissa yksi hoitokerta maksaa noin 75 renminbiä eli kymmenisen euroa.

Kiinan kulttuurin opettajamme neuvoi meidät lähellä sijaitsevaan sairaalaan kokeilemaan hoitoja. Jonotus infopisteelle ja maksuluukulle nimellä ja iällä täytetyn paperin kanssa riitti. Seuraavaksi oli vuorossa lääkärin konsultaatio, jossa käytiin läpi asiat, mihin haluaa hoitoa. Lääkäri tarkistaa kielen, kokeilee pulssin ja kyselee kysymyksiä. Nämä liittyvät syndroomaan selvittämiseen katselun, kuuntelun ja tunnustelun avulla. Sitten vain sängylle makaamaan neulatyynyksi!


 
Kärsin kylmistä käsistä ja jaloista, joten minun kohdalla käytettiin moksaustekniikkaa. Neulojen päähän laitetaan savuamaan kuivatusta pujosta tehty moksa, josta tulee vahva yrttinen haju. Moksalla tuodaan kehoon lämpöä ja liikkuvuutta sekä poistetaan kylmää.
 
 


Moksaustekniikkaa.

Neuloja laitetaan eniten kohtaan, missä on suurin vaiva. Tässä hoidetaan mahan aluetta.

 
Lämpimät neulat ja lämpölamput saivat 20 minuuttia kulumaan nopeasti. Akupuntiohoitoja tarvitsee yleensä useamman. Minulle suositeltiin kolmea kertaa tiheällä aikavälillä enkä häviä mitään hoitojen ollessa näin halpoja. Parhaassa tapauksessa pääsen eroon huonosta ääreisverenkierrosta, ainakin hetkeksi.
 
Neulojen jälkeen selkääni laitettiin iso kasa liekin kautta käytettyjä kuppaus kuppeja. Kuppi imaisee ihon kunnolla sisään, eikä jälki ole kaunis kuppien pois ottamisen jälkeenkään. Onneksi jäljet haihtuvat parissa päivässä.
 
 






 


Nyt pitäisi veren liikkua kunnolla.
 
Akupunktio-osaston ovet eivät olleet kovassa käytössä. Omista vaivoista puhuttiin lääkäreille muiden ihmisten kuullen, käytävillä kulkí ihmisiä akupunktioneulat päässä ja viereisessä penkissä lääkäri kuppasi jonkun poskea. Kuulostaa hurjalta, mutta asia ei häirinnyt ja tuntui aivan luontevalta.
 
Hieno kokemus, jota tuskin olisin hinnan takia Suomessa kokeillut. Humpuukkia vai ei, se selviää parin viikon päästä.
 
 
Zàijiàn!
Pauliina 
 
 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Hangzhoussa

Vainajien muistopäivänä Kiina on vapaalla ja se näkyy maan turistikohteissa. Oppaamme kertoo hivenen huolestunut ilme kasvoillaan saaneensa juuri tietää, ettemme ole ainoat Länsijärvelle suunnistavat. Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvia maisemia on tullut katselemaan lisäksemme 60 000 muuta ihmistä.

Hangzhou on yksi Kiinan suosituimpia matkakohteita, jonka suurin vetovoimatekijä on Länsijärvi. Järvelle meno veneellä kannattaa, sieltä näkee pagodeja, paviljonkeja ja teeviljelmiä. Vesille pääsee ostamalla yksittäisen istumapaikan jostakin lukuisista veneistä tai vuokraamalla oman.



Hangzhoun kaikki taksit ovat väriltään vihreitä, joka muistuttaa ihmisiä kaupungin tärkeästä asemasta Kiinan teen viljelyssä.


Tämä näkymä löytyy yhden renminbin setelissä.

Oppaamme kaivaa bussissa esille viirin ja käskee seuraamaan sitä sekä huolehtimaan kavereista. Vitsailemme, kuinka olomme tuntuu ekaluokkalaisilta, joiden pitää kulkea opettajan perässä parijonossa. Hypättyämme bussista ulos, hymy hyytyy, eikä viiri tunnu ollenkaan naurettavalta.

Ihmisiä on niin mielettömästi, että jopa jalkakäytäville joutuu jonottamaan. Juhlapyhien viettäminen Kiinan nähtävyyksillä ei sovi ihmispelkoisille tai omaa tilaa kaipaaville. Mutta jos muut jaksavat kulkea täällä hermostumatta, jaksan minäkin.


 
Jostain syystä kuvittelin Hangzhoun olevan pieni kaupunki, jonka muutamat nähtävyydet sopivat erinomaisesti päivän kestävälle vierailulle. Hangzhou on ainakin kaikkea muuta kuin pieni. Shanghai on pinta-alaltaan viisi kertaa suurempi kuin New York ja Hangzhou puolitoista kertaa suurempi kuin Shanghai. Shanghain suuruutta on vaikea hahmottaa, saati tämän kaupungin. Väkimäärässä Hangzhou häviää Shanghaille. Tässä minun pikkukaupungissani on vaivaiset 10 miljoona asukasta.




Länsijärvellä tehdyn veneajelun jälkeen matkamme jatkui Leifeng-tornille.  
Leifeng-tornilla olimme koulukaverieni kanssa suurempi nähtävyys, kuin torni itse. Kasvomme koristavat jälleen kymmenien kiinalaisten valokuva-albumeita. Ymmärrän, että länsimaalaiset ovat vieläkin harvinaisuus Kiinassa ja siksi kamerat kääntyvät ottamaan meistä kummajaisista kuvia. Ymmärrän ja en kuitenkaan ymmärrä yhtään.


Leifang-torni. Pagodit ovat Itä-Aasiassa yleisiä buddhalaisten temppelien erillisrakennuksia.


 
Illaksi suuntasimme teatteriin Hangzhoun keskustaan. 
Night of West Lake on arvostettu performanssi esitys, jossa yhdistyy tanssi, teatteri, akrobatia ja kamppailulajit. Tunnin mittainen esitys on saanut inspiraationsa alueen historiasta.Shanghaissa esimerkiksi Circus World tarjoaa samankaltaisia esityksiä.
Taitavat akrobaatti esitykset, kauniit kiinattaret ja heidän asunsa sekä adrenaliiniä pursuavat kamppailulaji numerot olivat upeaa katsottavaa. Istuimme teatterin parhailla paikoilla eturivissä, mutta teatterin pieni koko tarjoaa hyvät näkymät koko salille. Moottoripyörien ystävänä surmanajajat saivat haukkomaan henkeä ja pelkäämään ajajien puolesta. Kiinan nopeatempoista liikennettä seuranneena, ei tämä ohjelmanumero pitäisi olla yllätys. Alla pääset katsomaan Youtube-videon surmanajajien esityksestä, suosittelen!

Huimat surmanajajat

 
Záijián,
Pauliina



 
 
 
 
 

 

 

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Jade-buddhan temppelissä

 
Auringon paiste, keväinen sunnuntai eikä koulusta tai arkipäivien ruuhkametroista tietoakaan. Pieni hengellistyminen ei ole koskaan pahitteeksi, varsinkaan viikonlopun rientojen jälkeen, eli ei muutakuin etsimään valaistumista ja välttämään karman lakia!

Shanghain temppelit ovat hienoja päiväkäyntikohteita. Useimmat niistä sijaitsevat pienempien ja syrjäisempien katujen äärellä, joten temppelille menevän kadun nimi on hyvä pistää muistiin. Sisäänpääsymaksut ovat 10-50 renminbiä. Temppelien lahjatavaramyymälöistä löytyy muun muassa koruja, veistoksia ja maalauksia. 

Temppelit ovat suosittuja vierailukohteita ja ne löytyvät helposti kaupungin kartasta. Sunnuntaisin pääsee seuraamaan munkkien uskonnonharjoituksia ja arkiaamuisin taas nauttimaan hiljaisesta tunnelmasta. 

Jade-buddhan temppeli on vuonna 1882 rakennettu Shanghain kuuluisin buddhalainen temppeli. Nimensä temppeli on saanut kahdesta jadesta veistetystä buddhan patsaasta, joista toinen on lähes kahden metrin korkuinen. Patsaat tuotiin Burmasta Kiinaan ja temppeli rakentui vuotta myöhemmin niiden ympärille.

Jade-buddhan temppelin pääpiha.

Kolikoiden heittäminen rakennelmien sisään sanotaan tuovan hyvää onnea.






Ilman viittaa ja ajeltua päätä, en välttämättä olisi tunnistanut munkkeja. Niin iloisesti he hymyilivät ja näpräsivät kännyköitänsä. Valokuvaaminen on yleensä sallittua, mutta kannattaa edes elehtimällä kysyä lupa, mikäli haluaa valokuvata munkkeja.
































 
Munkkeja asuu temppelissä noin 70:tä.

Temppelin päähalli, jossa on kolme kultaista Buddhaa.

Temppelissä on paljon oppaita, jotka tulevat juttelemaan heti sisääntullessa. Pienen kierroksen jälkeen matka päättyy lahjatavaramyymälään. Oppaat ovat ystävällisiä ja kertovat mielenkiintoisia asioita, mutta heidän tarkoituksensa on myydä lahjatavaroita. Kiersimme ystävieni kanssa oppaan kera ja matkaan tarttui onnea tuovia pieniä patsaita. 


Eihän näitä hymynaamoja voi vastustaa!
 
Nauravan Buddhan esikuva oli hyväsydäminen munkki. Hiero vatsaa jos toivot onnea, kädessä olevaa kippoa jos kukkarossa on vain pari kolikkoa ja lapsen päätä toivoessasi perheenlisäystä.

Temppelin kiertämiseen riittää pari tuntia. Aivan loppupäässä on pieni lammikko, jossa vilisee värikkäitä kaloja ja niitä ihastelevia ihmisiä.
 






































Itselläni on reilusti aikaa kiertää eri temppeleitä. Lyhyellä lomamatkalla yhdessä temppelissä vierailu riittää antamaan hyvän käsityksen siitä, millainen tunnelma Shanghain temppeleissä on. Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, kannattaa vierailalla Kungfutsen ja Longhua temppelissä. 

Zàijiàn,
Pauliina