keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Yun puutarha ja basaareja

Omaan top-listaani Kiinan kauneimmista paikoista sijoittuu ehdottomasti kiinalaiset puutarhat. Kiinalaisten puutarhojen sanotaan olevan kuin ihmisen luomia taivaita ja sanonta pitää kyllä paikkansa. Jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu ja jokainen kasvi edustaa jotain syvempää ajatusta. Esimerkiksi kirsikankukka, bambu ja mänty edustavat sinnikkyyttä, määrätietoisuutta ja joustavuutta. Muutekin mitä kauemmin Kiinassa on ja mitä enemmän oppii tuntemaan kulttuuria, huomaa kuinka kaukaisilta tuntuvat asiat kietoutuvat yhteen.


Kivet, lammet, kasvit, kapeat kävelyväylät ja labyrinttimäisyys luovat tyypilliset kiinalaiset puutarhat. Suomalaiset kukka ja puska puutarhat tuntuvat harjoittelukentiltä näihin verrattuna.


Shanghaissa hienoin perinteinen puutarha on Yun puutarha ja se onkin yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Alue on pienehkö, mutta silti sinne on onnistuttu pystyttämään 40 erilaista pienoismaisemaa. Pienoismaisemat on eroteltu toisistaan väliseinin, joissa ikkunat kehystävät näkymiä. Omaan silmään ei tosin pistänyt suuria eroja maisemien välillä. Puutarhan vierestä löytyy basaareja, Huxintingin teehuone ja yhdeksän siksakin silta.



Puutarhojen tekeminen on aikoinaan ollut aikaa vievää puuhaa, eikä varmasti amatööreille tarkoitettua, koska Yun puutarhaa tehtiin 18 vuotta. Huh, mikä aika! Oma kärsivällisyys ei riittäisi.

Täällä kannattaa vierailla aamupäivästä, jos haluaa säästää omia hermojansa ja nauttia maisemista edes vähän väljemmin. Tosin väenmäärä on Shanghaissa vakio, ihmisiä on aina paljon ja kaikkialla.


Yun puutarhan vieressä oleva basaarialue on täynnä ihanaa turistitavaraa ja rihkamaa. Osa hinnoista on kohdallaan, mutta osa tavarasta on ylihinnoiteltua. Tinkimistä kannattaa koittaa, mutta myyjät ovat tällä alueella aika nihkeitä pudottamaan hintoja.
Siksak silta johtaa keskellä olevaan Kiinan kuuluisimpaan teehuoneeseen.

Basaareja.

Alueen lähellä sijaitsee esimerksi Kunfutsen temppeli. Vierailin siellä kymmenen aikaan aamulla ja lisäkseni siellä oli vain muutamia ihmisiä. Sinne siis kun basaarialueen tungokset alkavat kyllästyttämään! Temppelille vie pienet nuhjuiset kadut, joista saa samaa turistirihkamaa jo vähän halvemmalla.
 
Zàijiàn!
Pauliina
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti